Akselin vikatilanteita

WikiAkseli

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Akselin vikatilanteita ja kehittämiskohteita

Päivitetty 23.2.2012

"Kehittämishanke" tarkoittaa, että kyseessä ei ole vika/virhe ohjelmistossa, vaan mahdollisesti panostusta vaativa uudistus.


Diaario

KEHITTÄMISHANKE Jos diaarion liittää kokoelmaan, olisi mukavaa, jos diaarioon liitetyt kuvat, esineet, kirjat (ja arkistot) muuttuisivat automaattisesti diaarioon (po kokoelmaan?) kuuluviksi. Nyt täytyy kaikki liittää erikseen. (Toki erikseen liittämis -vaihtoehtokin on hyvä olla olemassa, jos koko diaario ei kuulu k.o. kokoelmaan.) Kokoelman lisäksi diaarioon luetellut asiasanat ja osapuolet (kts. seuraava kohta) voisi myös kopioitua ko. diarioerästä luetteloitavaan aineistoon.

KEHITTÄMISHANKE Diaarioissakin voisi olla "Osapuolet" kenttä.


Kirjasto

KEHITTÄMISHANKE Hakukentät puutteelliset. Erityisen kiusallista, että luokituskenttää ei voi käyttää hakuehtona. (JÄLKIMMÄINEN KORJATTU? Onko jollain luokituskenttänä käytössä vielä sellainen kenttä, josta ei voi hakea?)

KEHITTÄMISHANKE Nimekekenttä liian lyhyt. Mikä on haluttu pituus?

KEHITTÄMISHANKE Kirjan numeroa ei näy listassa, joten sen mukaan ei voi myöskään järjestellä. Olisi tarvetta saada se näkyviin, koska nyt uuden kirjan numerointi on vähän arpapeliä.


Esinetietokanta

KEHITTÄMISHANKE Hakukentät puutteelliset

KEHITTÄMISHANKE Esinekuvan kuvausaika pitäisi tulla kuvatiedoston aikaleimasta

KEHITTÄMISHANKE Pääkuvan vaihtomahdollisuus

KEHITTÄMISHANKE Valmistusajan "aikahaarukka"-kentät ja validiteettitarkistus puuttuvat (auth_time_start, auth_time_end)

KEHITTÄMISHANKE Suunnittelija-kenttä puuttuu (liittyy suureen osapuoliuudistukseen)


Kuvatietokanta

KEHITTÄMISHANKE Hakukentät puutteelliset (mm. Lisätiedot -kenttä ei ole mukana kokotekstihaussa)

KEHITTÄMISHANKE Kuvan vaihto tehtävä helpommaksi - Onko edes mahdollista vaihtaa kuvaa luetteloimatta kokonaan uudestaan?

(Seuraavaa en pystynyt todentamaan, mutta jos näin on, on kuulemma tarkoituksellista) Kopiosuojan lisääminen kuvaan vaihtaa viimeisen muokkaajan henkilöllisyyden, mutta ei muokkauksen päivämäärää. Tätä ei tapahdu esinekuvissa. Kopiosuojauksen lisäämisellä tai poistamisella ei pitäisi olla mitään tekemistä itse lomakkeen muokkauksen kanssa

(EI TEHDÄ MITÄÄN, hoidamme itse) Asiasanoissa on päällekkäin samoja sanoja koko asiasanoina ja omina asiasanoina. Ensimmäisenä tarjoutuu uusi asiasana, vaikka alempana listassa samainen sana olisikin. (NB. Samat asiasanat koko: ja oma: -muodossa on tarkoitus käydä läpi ja muuttaa koko: asiasanoiksi. Tämä johtuu konversiosta, eikä Akselista.)

KORJATTU MUTTA KEHITETTÄVÄÄ Voisiko kuviinkin saada "klikattavat" asiasanat, kuten esineissä on? Tämä olisi mielestäni hyvä ominaisuus myös verkkoportaalissa. [Klikattavat asiasanat tulevat esiin valitsemalla "Tulostettava versio" sekä esineissä että kuvissa. Ne ovat myös tutkija-tunnuksilla käytössä. Asiasanat tosin käyttäytyvät eri tavalla riippuen siitä, ovatko ne omia vai koko-asiasanoja. Oma asiasana tekee haun samalla asiasanalla olevista objekteista kun taas koko-asiasana tekee haun koko-tietokantaan, ja kertoo mitä kyseinen asiasana tarkoittaa. Luultavasti olisi parempi, että myös tämä koko-asiasana tekisi samanlaisen haun kuin oma-asiasana. Julkisessa liittymässä asiasanat eivät ole klikattavia, mutta olisi hyvä, jos olisivat.]


Arkisto

(KAIKKI KORJATTU)


Osapuolet

KEHITTÄMISHANKE Organisaatiokenttä pitäisi olla pitempi. (Kuinka pitkä tarvitaan?)

KEHITTÄMISHANKE Luettelointilomakkeella henkilöosapuolet löytyvät myös etunimen mukaan (esim. kirjoittamalla Sakari löytyy Sunila, Sakari) mutta organisaatiot pitää olla kirjoitettuna alusta pitäen, eikä osapuolta löydä esim. pelkän lyhenteen avulla, jollei lyhenne ei ole organisaation nimen alussa). Olisiko mahdollista, että "Etunimi"-kenttä otettaisiin käyttöön myös organisaatiopuolella, mutta nimettäisiin "Lyhenteeksi", jolloin samaa ohjelmanpätkää voisi käyttää molemmilla puolilla. Jatkokehittyyn sellainen idea, että osapuolitietokannan ja varsinaisen tietokannan välissä olisi 'indeksitietokanta', johon voisi lisätä samaan osapuoleen kohdistuvia nimityksiä (kutsumanimiä, omaa sukua, ent. -nimiä, muuttuneita nimen muotoja - esim. Tammi Kauppa Osakeyhtiö, Osuusliike Tammi -, lyhenteitä jne). Osapuolihaussa käytettäisiin tätä 'indeksitietokantaa'.


" Kokoelmat"

(KAIKKI KORJATTU)


Käyttöoikeustasot ja asiasanat

(KAIKKI KORJATTU)


Asiasanat

EI TARVITSE TEHDÄ MITÄÄN Erisnimet asiasanoiksi? Onko käytettävä muotoa Suomen_kansan_demokraattinen_liitto ? Ilman alaviivoja useamman sanan yhdistelmä hakee kaikki kuvat, joissa jokin mainituista sanoista asiasanana. (hakutuloksena esim. voimalaitostyöväen liitto). Kahden sanan yhdistelmä toimii vain "oikeissa" koko -termeissä, esim. sosiaaliset ongelmat . Mutta kuka tavallinen käyttäjä hoksaa käyttää alaviivoja? Tässä on oikeastaan kaksi asiaa, pitääkö erisnimiä käyttää asiasanoina ja miten pitäisi toimia, jos omina asiasanoina on useampia sanoja sisältäviä termejä. Erisnimi -asia on oikeastaan meidän omassa harkinnassamme. Useamman sanan hakusanat voi kirjoittaa lainausmerkkien sisälle asiasana-kenttään kohdistettuun hakuehtoon. Eri asia on, miten käyttäjät tajuavat tämän.


Korit

KEHITTÄMISHANKE Määrittelyehdotus, mitä koriin jokaisen kuvan osalta joka kerta pitää tulla: kaikki julkiset kentät.(Tällä hetkellä vain kuvatiedoston nimi yms. teknistä)


Tilastointi

KORJATTU MUTTA KEHITETTÄVÄÄ Tilastointipuolella tuntuu olevan puutteita/hankaluuksia. Miksi esim. luodut Diaariot eivät tilastoidu, vaan vain hankintaerät? Ilmeisesti myös ainakin kuvien luetteloinnin tilastoinnissa oli jotain ongelmia. Kirjaston osalta tilastointi puuttuu kokonaan. [Diaario ja kirjasto on korjattu ja statistiikka toimii tällä hetkellä hyvin. Voitaisiin kuitenkin miettiä, mitä me oikeasti haluaisimme tietää varsinkin verkkoportaalin käytöstä, esimerkiksi minua kiinnostaisi tietää, mitkä kuvia katsotaan eniten ja millaisia hakuehtoja ihmiset käyttävät]


Kyrilliikka

KEHITYSHANKE Kyrilliikkatuki puutteellinen - lomakkeelle kirjoitettu kyrillinen teksti Фисвуапршолдьтщ muuttuu muotoon Фисвуапршолдьтщ (Muuttuuko ampersand amp-koodiksi)[ei pelkästään kyrilliikka toimi vaan kaikki muutkin vähän erikoisemmat merkit]

Lisäkehityskohtaita ja ideoita

Lisäkehityskohteita:

- Saako mitenkään printattua esine/kuvajoukkoja, vai täytyykö todellakin printata jokainen erikseen, jos tarvitsee printin esim. 30 esinekortista? Voisiko "valitse kaikki" "näytä tekstinä/pienkuvina" ja "lisää koriin" painikkeiden lisäksi olla "printtaa" painike?

- Ennakoiva tunnistus ei toimi kuvaaja, käyttäjä, kustantaja, tekijät jne. kentissä. Ongelmitta se toimii vain asiasana- ja osapuolet kentissä

- Jossain vaiheessa Koko oli kovin paljon jumissa eikä asiasanoja voinut lainkaan hakea. Voiko sille mitään?

- kohdistetun haun kenttiä enemmän joka osastolla, toiveena useimmiten ’kaikki’.. Mutta voisiko ainakin niistä kentistä, joihin vapaahaku ulottuu saada listan? Lainaus yhdestä palautteesta: ” Haut todella kaipaisivat remonttia ja niihin perehtyminenkin tuntuu raskaalta ja hankalalta, kun tuntuvat niin sattumanvaraisilta.”

- Mielestäni käyttäjän kannalta on hankala muistaa käyttää kokotekstihaussa katkaisumerkkiä, jota taas ei voi käyttää kohdistetussa haussa. Olisiko siinä mitään mieltä, että ohjelma heittäisi katkaisumerkin ohjelmallisesti kokotekstihakuun, jolloin käyttäjän ei sitä tarvitse tehdä. Niissä tilanteissa, joissa haetaan täsmälleen jotain tekstijonoa kokotekstihaussa käytettäisiin lainausmerkkejä, esim. ”SAK” kun halutaan vain Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliitto mutta SAK kun halutaan sen lisäksi esim. SAKset?

- Kokotekstihaku on ”TAI” haku. Kun laittaa hakukenttään kaksi termiä, tulokseksi tulee lista, joista löytyy molemmat tai vain toinen hakutermeistä. Se on ihan OK, jos haluaa hakea esim. SAJ tai SAK. Useimmiten kuitenkin haun ajatellaan olevan ”JA” –haku, eli kenttään kirjoitetaan ’Urho Kekkonen’, ja ällistytään kovasti, kun tulokseksi tulee Antero Kekkosia ja Jäänmurtaja Urhoja. Jos haluaa tehdä ”JA” haun (jossa termit eivät ole välttämättä peräkkäin), pitäisi se tehdä muotoon +Urho +Kekkonen, joka on hiukan hankala normaalikäyttäjälle. Olisikohan mahdollista laittaa hakukentän viereen napin/alasvetovalikon, josta voisi valita, onko haku luonteeltaan TAI taikka JA?

- Onko siinä oikeastaan mitään mieltä, että Akselin sisälle kirjautuneilla käyttäjillä näkyy kopiosuojaus-logo kuvien päällä? Eikö kannattaisi ajaa joka tapauksessa sekä kopiosuojatut että suojaamattomat versiot kuvista ja näyttää kopiosuojattuja kuvia vain niille käyttäjille, joiden näkyvyystaso on esim. tutkija 2 tai julkinen? (Tällä hetkellä ainakin meillä kaikki kuvat on ajettu ilman kopiosuojausta, ja ne pitäisi käytännössä ajaa uudelleen suojaus päällä). - Akselista saa näkyviin sekä kopiosuojatut klikkaamalla "näytä", että suojaamattoman klikkaamalla kuvan nimilinkkiä. Minusta tämä on hyvä. (Pitää paikkansa, että Akseliin kirjautunut käyttäjä - myös Tutkija 2-tasoinen(!)- pääsee näkemään halutessaan kopiosuojaamattoman kuvan, joten miksi ihmeessä niitä kopiosuojattuja ylimalkaan pitää Akselin sisällä käyttää? Onko siinä jotain perustetta? Varsinkaan jos kuvista joka tapauksessa aina siirron yhteydessä tehtäisiin myös kopiosuojattu kuva, jolloin ei olisi edes tarve tarkistaa sitä, onko kuva kopiosuojattu vai ei. Julkisen portaalin puolella kopiosuojaus on ihan OK.)

- (ainakin) pääkäyttäjän pitäisi voida valita, missä järjestyksessä kuvalista näytetään (luettelointijärjestys, muokkausjärjestys, numerojärjestys [kuvausaikajärjestys, kuvauspaikkajärjestys...])

- Lievästi ärsyttävää on se, että kuvien, esineiden ja kirjojen sivuvalikot ovat akselissa eri järjestyksessä (Esim. "Hakutuloksiin" kirjoissa toisena, kuvissa ja esineissä viimeisenä).

- Arjenhistorian esittely: "Tietokanta sisältää laajan valikoiman arkipäivän, työelämän, teollisuuden ja tekniikan historiasta..." Mielestäni pitäisi lisätä kansalaistoiminnan/järjestöelämän/työväenliikkeen tms. koska sellaisia kuvia on paljon! t. PK


AKSELISTA KORJATTU

KORJATTU Yleinen hakuongelma

- 'Sivumuuttuja' ei päivity hakujen välillä - Haetaan aineistoa esineistä tai kuvista. Hakutuloksia on useampia sivuja. Siirrytään jollekin loppupään sivulle. Tehdään uusi haku, jossa tuloksia on vähemmän. Jos hakutulossivuja ei riitä sille sivulle, jolla haku tehtiin, Akseli ilmoittaa, ettei se löydä mitään.

- Haut tuntuvat täysin mielivaltaisilta. Hain juuri Akselista sanalla ”mielenosoitukset” ja sain ”Ei tuloksia!”. Koitin uudestaan kolme kertaa TÄSMÄLLEEN SAMALLA SANALLA (koska tiedän että sanalla ON tuloksia), ja vihdoin sain tuloksia 96. Samoin on käynyt ennenkin. (Tämä ongelma saattaa olla sama kuin tuo 'Sivumuuttuja' -ongelma. Jos sinulle käy näin, tarkista, että olet sivulla 1, kun teet haun. Jos siitä huolimatta Akseli ei löydä mitään, niin lähetä Kimmolle posti, johon kirjaat mitä hakuehtoa käytit.)

Diaario

KORJATU Luovutuserien, jotka on päivätty ennen vuotta 1970 luovutuspäivämäärää ei näytetä diaariolistauksessa

KORJATTU Diaarion muokkausnäkymässä näkyy alkuperäinen luontipäivämäärä, korjauspäivämäärä ja korjaaja, mutta ei alkuperäistä luetteloijaa

KORJATTU Diaarion kautta tehtävään luovutussopimukseen ei tule diarioerän numeroa

KORJATTU Kun diaariota muokkaa, vaihtoehto ”Hakutuloksiin” katoaa lomakkeesta. Olisi kuitenkin hyödyllistä voida palata hakutuloksiin, kuten muissakin lomakkeissa voi.

KORJATTU Sekä esineet että kuvat listataan sekä alku- että loppupäästä (siis tyyliin sivut 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10...25). Sen sijaan diaariot ja kirjat listataan vain alkupäästä, eli jos tahtoo loppuun joutuu klikkailemaan melko pitkään. Varsinkin diaarioiden kohdalla tämä on puute, koska ilmeisesti viimeksi luodut diaariot listautuvat nimenomaan loppuun tai ns. viimeiselle sivulle. (Mikäli diaario on juokseva numero, järjestyksen voi vaihtaa - muttei pysyvästi, mikä on puute)

Kirjasto

KORJATTU Virheilmoitus ajoittain VIRHE 1006: Tietokantavirhe. Ole hyvä ja yritä uudelleen. Duplicate entry '988042-koko-p14937' for key 'PRIMARY' (Syy ja korjausehdotus alempana kohdassa asiasanat)

KORJATTU Ei näy muokkaajaa

Esine

KORJATTU Miksei sijaintipaikka (kaavio) siirry luettelointipohjasta?

Arkisto

KORJATTU Miksei arkistoa voi liittää diaarioon?

KORJATTU Arkistolomakkeen sijainti –kohta: antaa kirjoittaa pitkän selostuksen, mutta tallentaessa katkaiseekin tekstistä osan pois. Käykö näin muissakin kentissä? Ainakin kirjalomakkeen "pääsana" voi olla max 20 merkkiä...mutta Akseli ei alunperinkään anna kirjoittaa siihen enempää.

Kokoelmat

KORJATTU Akseli antaa kyllä liittää kokoelmiin kirjoja, arkistoja ja diaarioita, mutta kohdassa "Kokoelmat", suostuu listaamaan ainoastaan kokoelmaan liittyvät kuvat ja esineet.

Käyttöoikeustasot ja asiasanat

KORJATTU Tutkija 2 tasolla virheilmoitus klikatessa hakusanaan: TODO: http://www.arjenhistoria.fi/fi/oma/dummy42b32. Ohjelman ei varmaan pitäisi toimia noin, vaan sen pitäisi listata sellaisia samalla hakusanalla olevia kuvia, joita tällä oikeustasolla on oikeus nähdä.

Asiasanat

KORJATTU (asiasanoja tallennetaessa pudotetaan turhat samaan ontologiaan viittaavat sanat pois, esim. tässä esimerkissä tallennettaessa putoaa tehdas pois) 1. Valitse jokin kuva, esim. http://www.arjenhistoria.fi/fi/admin/editimageproperties.php?id=1001900 2. Lisää asiasanat "KOKO:tehtaat" ja "KOKO:tehdas". 3. Paina Tallenna. 4. Saat virheilmoituksen: VIRHE 1006: Tietokantavirhe. Ole hyvä ja yritä uudelleen. Duplicate entry '1001900-koko-p33001' for key 'PRIMARY' Tuo duplikaatti tapahtuu taulussa imagelibrary.keywords, ja johtuu ilmeisesti siitä että molemmat asiasanat ovat samalla tunnuksella KOKO-ontologiassa: http://www.yso.fi/onto/koko/p33001 Sinänsä kahta samanlaista asiasanaa ei varmaan tarvitse tallentaa, mutta käyttäjälle olisi mukavampaa jos: a) avainsanoja syöttäessä näkisi jotenkin, mitä asiasanoja ei enää kannata lisätä (esim. että ne eivät olisi lainkaan listassa) b) tallennus ei epäonnistuisi, vaan ylimääräiset avainsanat vaikkapa tipautettaisiin kokonaan.

Korit

KORJATTU (Samaan koriin ei ole mahdollista laittaa eri luonteisia objekteja) Kun käyttäjä tekee esim. kuvapuolella korin, ja kuvittelee voivansa lisätä samaan koriin myös esineitä antamalla korin nimeksi saman nimen kuin kuvapuolella, ohjelma ei varoittele mistään. Kuitenkin, kun korin yrittää avata, ohjelma tulostaa virheilmoituksen VIRHE 1006: Tietokantavirhe. Ole hyvä ja yritä uudelleen. Unknown column 'object_image.object_id' in 'on clause'. Tämä ongelma siis tuntuu liittyvän yleensäkin sekä esineiden että arkistojen liittämiseen koreihin (Kirjoja ei voi edes yrittää liittää, vaikka olisi mukava, jos voisi!). Oli kori uusi tai vanha, saan esine/arkistopuolella aina tuon virheilmoituksen ja nimenomaan siinä vaiheessa, kun koitan avata koria, ei silloin kun liitän esineen/arkiston koriin. Ainoastaan kuvien liittäminen tuntuu onnistuvan. Korin yhteydessä pitää kulkea riittävästi kontekstitietoa (joku voisi määritellä tähän, mitä vähintään pitää kulkea).

KORJATTU Korin lähettäminen ei onnistu (Akselin root saa sähköpostia toimimattomasta lähetysosoitteesta).


== Verkkoportaalin vikatilanteita == NB. Näitä ei ole päivitetty 23.2.2012

Hakuongelmia

1. KORJATTU: Sama "Sivumuuttuja" -ongelma kuin Akselissa

2. KORJATTU UUDELLEEN: Google-haun merkkijonon pituus on rajattu niin, että kolmen merkin mittaisia merkkijonoja ei etsitä. Se rajaa pois esim. haut termeillä SDP, OTK, SKP (mutta SKDL kyllä käy). Pitäisi voida hakea ainakin kolmen merkin mittaisia ja ehkä myös kahden merkin mittaisia (KK, NM...) - Huomasin, että sama ongelma on itse asiassa myös Akselin puolella. Nyt pitäisi 2-3 merkin mittaiset hakuehdotkin onnistua särkemättä indeksejä

3. KORJATTU: Etusivulta napsauttamalla "Viimeisimmät luetteloidut" nappeista 1. kerralla tulee vain tyhjä ruutu. Toisella kerralla homma toimii. Kts. seur. Viimeisimmät luetteloidut eivät kyllä ole viimeisimpiä luetteloituja, oikeastaan päinvastoin. Tämä lienee vain demo?

4. KORJATTU: Tarkennettu haku. Ensimmäisellä kerralla Tarkennettuun hakuun mentäessä se ei onnistu. Toisella kerralla sivun avaaminen onnistuu. (Voisiko joku todentaa, että näin todella tapahtuu? - itselleni tuli tämä kokemus) - Sama kokemus - tämä "ensimmäinen kerta - tyhjä sivu" tuntuu vaivaavan myös, mikäli lomakkeella olevan kuvan suurentaa isoksi (ensimmäinen kerta ei välttämättä onnistu. Kokemuksia tästäkin kaivataan.)

5. KORJATTU: Tarkennettu haku. Tyhjennä -nappi ei tyhjää hakuehtoja. Pitäisikö? (Vai poistetaanko koko nappi)

6. Tarkennettu haku. Ei näytä mahdollisia asiasanoja. Tavallinen käyttäjäparka ei voi tietää, mitä tai millaisia asiasanoja on käytetty. Esim. useasta sanasta koostuvat asiasanat on kirjoitettu joko ilman alaviivaa (koko) tai alaviivalla (omat). Linkki YSA-sivustoon alkaa olla ohi "parasta ennen" päiväyksen. Jos siellä pitää linkki olla, niin mieluummin Onki-palvelimeen.

7. EI AIVAN KORJATTU: Hakutuloksen näyttämiseen liittyvä ongelma: vapaan haun puolella kuvailutekstiä tulee hakutuloskuvan päälle vaikka kuinka paljon. Tarkennetun haun puolella kuvailuteksti tulee viereen ja se loppuu kesken edelleen miten sattuu, paikoitellen ensimmäinen lause ei edes mahdu tulemaan tai merkkimäärän salliessa jatkuu seuraavan lauseen puolelle. (Kimmo: Olenhan oikeassa tulkitessani, että tässä ei kritisoida vapaan haun puolella näkyvän liikaa tekstiä, vaan sitä, että tarkennetun haun puolella sitä näkyy 'epämääräisemmin'). Eduixille meni pyyntö 'pisteeseen asti', nyt se jatkuu yli pisteen ja katkaistaan lopulta...

8. Eikö arkistoja voi hakea? (Kimmo: Toistaiseksi arkistoissa on niin vähän tavaraa, että tämä päätettiin jättää vielä toteuttamatta)

9. KORJATTU: Tarkennettu haku. Selainongelma. Sivu ei aukea IE8:lla.

10. Ainakaan miinushaku ei toimi portaalissa eikä Akselissa. Jos hakee esim. esineistä haulla '-pullo', ei saa mitään tulokseksi, jos taas laittaa haun välilyönnillä '- pullo' , tulee tulokseksi esineet joissa esiintyy pullo-sana, ei ne, joissa se ei esiinny. (Kimmo: Miinushaku näyttäisi tarvitseva myös tavallisen haun toimiakseen, eli hakemalla hru* tulee 40 tietuetta, joissa on Hrustsev [hiukan eri tavoin kirjoitetuna] mutta hakemalla hru* -bulganin tulee vain neljä Hrustsevia koskevaa tietuetta, joissa Bulganin ei ole mukana.)

11. KORJATTU: Tarkennettu haku. Täällä on vielä kenttäotsakkeena "Museo" (po Organisaatio) ja samoin käytetään sanaa museo, kun lista otetaan tekstimuodossa.

12. Etusivulla viimeisin lisätty kuva ja esine eivät ole päivittyneet päiväkausiin, toivottavasti vain demon ongelma? Kirjat päivittyvät, vaikka niitä vain päivittää, tarkoitushan olisi, että nämä kentät päivittyy vain, kun oikeasti luetteloidaan uutta (näin näyttäisikin[?] olevan kuvien ja esineiden kohdalla). (Kimmo: Tiedot päivittyvät kerran vuorokaudessa - kun organisaatiokohtaisista tietokannoista ajetaan tiedot yhteen tietokantaan etusivun hakua varten)

13. Lainausmerkkien sisälle tehty hakuehto. Ensimmäiseltä hakutulossivulta ei pääse eteenpäin.


Muistilista

KORJATTU: Lisätään objekti muistilistaan -> Muistilistan sisältösivulla klikataan esine- tai kuvatietuetta -> Tietueen lehdellä klikataan "pienennä kuvaa" -> Tämän jälkeen klikataan "Hakutuloksiin" -> Tuloksena "VIRHE 1003: Parametrejä puuttuu".

KORJATTU: Miten muistilistasta voi lähettää palautetta/tilauksen (ei nappia) OK. Nyt siellä on nappi, mutta kun täytin kokeeksi palautelomakkeen, se nappi ei muuttunut harmaasta mustaksi, eli palaute ei lähtenyt. OLI: Palautetta ei pääse lähettämään kohdassa "Anna palautetta muistilistan aineistosta"

Ulkoasu

KORJATTU PUOLITTAIN: Voisiko otsikot laittaa kentän alkuun, ei keskelle? Tai sitten erottaa kentät jotenkin toisistaan. Kun on useampirivinen kenttä, saati sitten useampia, on kovin hankala hahmottaa, missä kenttä alkaa, missä loppuu. Katso esim. kuva 201018a16. OLI: Objektikohtaisessa näkymässä lomakkeen kenttäotsikot voisi tasata yläriville (nyt pitkissä sisällöissä kenttäotsikko on pystysuunnassa kentän keskellä, valign="top"?) Loistojuttu! Saisko vielä saman myös esinepuolelle?

KORJATTU: Jos esineen nimi on lyhyt, eikä siinä ole ajoitusta, voi käydä niin, että nimi ja kuva menevät samalle riville, jolloin lopputulos on ruma. Taulukkoa pitää säätää niin, ettei näin käy. (Esim. hakusanalla 'toverikunta')

KORJATTU: Sivun vaihtaminen alasvetovalikosta on ihan hyvä, mutta sen lisäksi luulisin olevan tarpeellinen Seuraava/Edellinen -napit. Se "normikäyttäjä" ei kuitenkaan heti hoksaa sivunvaihtoa tuota kautta. - Kannatetaan! Sitä paitsi olisi mukava, jos sirtymisvalikko olisi sekä sivun ylä- että alapäässä, ettei tarvitsisi aina skrollailla

KORJATTU: Oliskohan mahdollista iskeä löytyneille kirjoille kuvaksi kirjaa markkeeraava 'symboli', josta heti tajuaisi, että siinähän on kirja. Me ei olla varmaan pidetty suunnitteluvaiheessa tarpeellisena sitä, että kirja-osioon tulisi "kansikuvat", mutta asiaa voisi harkita uudelleen.

KORJATTU: Kirjalinkit johtavat tyhjälle sivulle.

Henkilökohtaiset työkalut